OULUN ETELÄISEN KIRJASTOT

Eilen oli Oulun eteläisen kirjastojen toinen yhteinen Genret kehiin -koulutus Haapaveden Opistolla. Opimme, miten tieteiskirjallisuuden ihmiskäsitys on muuttunut aikojen saatossa. Luennoitsija oli filosofian tohtori Markku Soikkeli. Tieteiskirjailijana hän julkaisee nimellä M.G. Soikkeli

Tieteiskirjallisuuden aiheet perustuvat teknologiaan, miten teknologia voi muuttaa elämäämme tulevai­suudessa. Markku Soikkelin mukaan tieteiskirjallisuus ei ole varsinaisesti tulevaisuus­kirjalli­suutta, koska teokset peilaavat niin hyvin kirjoittajan oman ajan teknistä kehittyneisyyttä ja yhteiskunnan tilaa. Markku Soikkeli havahdutti meitä luennolla tällä väitteellä: Vielä 1950-luvun tieteiskirjailijat olisivat varmasti pitäneet nykyajan ihmistä kyborgina, koska niin proteesinomaisesti ihmisruumiiseen ovat liittyneet korvalappustereot ja iPodit, sylimikrot, kännykät ja piilolinssit.  Kyberpunk perustuu tällaiseen intiimiin huipputeknologiaan. Tieteiskirjailijoita on kiinnostanut aina, miten ihmiskehoa voisi parantaa teknologian avulla: Robotti on keinotekoinen tekninen olio, joka ohjelmoidaan ihmisten tavoille. Kyborgilla on osin orgaaninen, osin keinotekoinen keho. Mutantilla on orgaaninen keho, mutta häneen suhtaudutaan oliona. Androidi on orgaaninen olio, joka on erehdyttävästi ihminen. Avatar on uusi subjekti, etiäinen tai uusi virtuaalihahmo toisessa maailmassa.

1960-luvulle asti tieteiskirjallisuus perustui paljolti insinööritieteille. Sitten huomattiin, ettei teknologia saa perustua vain koville tieteille:  tieteiskirjallisuuden popularisoima tieteenalojen kenttä laajeni geeniteknologiaan lisäksi kielitieteisiin (esim. J.R.R. Tolkien) ja ekologiaan (esim. Risto Isomäki). 1980-luvulla on tapahtunut selkeä muutos tieteiskirjallisuuden ihmiskäsityksessä ja kirjoittamis­tyylissä. Aiemmin science fiction:ia kirjoitettiin ihmetellen missä minä olen ja siitä lähtien mikä ihminen on.  Traditio alkoi Jules Vernestä 1800-luvulta, jolloin maapallo itsessään tarjosi vielä ihmeellisiä asioita, kuten teoksesta Matka maailman keskipisteeseen saamme huomata. 1980-luvulta lähtien aiheet nousivat ideoista, kuinka ihminen voi säädellä omaa evoluutiota ja edistystään. Ensin ihminen murtautui koneeseen ja sitten 1990-luvulta lähtien koneen ominaisuuksia liitettiin ihmishahmoon. Mielikuvissa testattiin ensin, kuinka robotti pystyy toimimaan moraalisesti äärioloissa ja valitsemaan oikein. Ihmisestä tehtiin lopulta yli-ihminen, joka hallitsi kaikkea ja saattoi valita sukupuolensakin.

Valitettavasti suurinta osaa Soikkelin vinkkaamista perusteoksista ei ole koskaan käännetty suomeksi tai aika on mennyt niistä jopa ohi. Klassikkokirjailijoihin Soikkelin mielestä edelleen kuuluvat Isaac Asimov – Ray Bradbury – Arthur C. Clarke. Suomalaisista listalle kuuluisi ylivieskalaissyntyinen, palkittu scifikirjailija Hannu Rajaniemi. Suomalaiseen scifikirjallisuuteen uppoutuminen kannattaa aloittaa Maarit Verrosen tai Johanna Sinisalon teoksista. Tieteiskirjailijat testaavat ideoitaan mielellään novellimuodossa, joista parhaat julkaistaan alan lehdissä, esimerkiksi Portissa, Tähtivaeltajassa ja Kosmoskynässä.

Uusimpia virtauksia tieteiskirjallisuudessa on Uuskumma, Slipstream, Steam punk (höyryvoimaan perustuvat anakronistiset maailmat) ja Finnish Weird, joka tunnistetaan maailmalla suomalaiseksi arktiseksi oudoksi. Hauskin termi oli kuitenkin Taajamascifi, jossa keskelle pohjoista maaseutua tupsahtaa jotain odottamatonta. Voisiko se olla kuukauden kuluttua pilvien reunalta havaittu ekoteknologinen Joulupukki? Jäädään odottamaan.

Oulaisten kaupunginkirjasto, Inga