OULUN ETELÄISEN KIRJASTOT

Lukeminen avaa ovia vieraisiin kulttuureihin ja maailmoihin, mutta siitä huolimatta se mielletään usein yksinäiseksi harrastukseksi. Toisaalta juuri se, että kirjallisuus antaa mahdollisuuden samaistua eri tilanteissa, paikoissa ja aikoina toimiviin henkilöihin luo yhteisöllisyyden tuntoa ja herättää halun keskustella teoksen sisällöstä tai sen synnyttämistä tunteista ja ajatuksista. Tästä yhteisöllisyydestä kertovat niin lukuisat kirjallisuus- ja lukupiirit kuin netin kirjallisuusblogit, joista suosituin oli varmaankin Kirsi Pihan yli neljä vuotta toiminut mutta nyt jo valitettavasti lopettanut Lukupiiri-blogi, jossa kommentoijia riitti. Blogeista saa usein hyviä lukuvinkkejä ja uusia näkökulmia luettuihin teoksiin.

Luku- tai kirjallisuuspiirejä on varmaan yhtä monenlaisia kuin on piirejäkin. Ylivieskan kaupunginkirjastossa pyörii tällä hetkellä kaksi kirjallisuuspiiriä, joista toinen aloitti 2008 ja toinen 2010 syksyllä. Kirjallisuuspiirit järjestetään Ylivieskan kansalaisopiston kanssa yhteistyössä, niin että piiri on esillä opiston kurssitarjonnassa ja ilmoittautuminen tapahtuu opistolle (ks. tämän vuoden ohjelma).

Lukemiemme teosten listaa voi kuvailla vähintäänkin kirjavaksi, sillä olemme lukeneet kaikkea mahdollista klassikoista nykykirjailijoihin. Tässä jotain poimintoja: Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen, Gustave Flaubert’n Rouva Bovary, Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa ja Marilynne Robinsonin Gilead (joka muuten on yksi Barack Obaman suosikkikirjoista). Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max jakoi kirjallisuuspiiriläisten mielipiteet yllättävällä tavalla, leikkimielisesti pyytämäni arvosana kirjalle vaihteli välillä 6,5–9,5. Maarit Verrosen lähitulevaisuuteen sijoittuva Karsintavaihe oli aiheuttanut alkuun ihmetystä, mutta jäi kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa, ja olimme samaa mieltä siitä, että kirjailija oli onnistuneesti kärjistänyt yhteiskunnassamme vaikuttavia ilmiöitä. Kirjassa on oltava särmää, jotta se synnyttää keskustelua. Sekään ei haittaa, että kirjasta ei ole pidetty tai se on ärsyttänyt, pikemminkin päinvastoin. Suuria ristiriitoja ei ole kuitenkaan syntynyt siihen tyyliin kuin Joanne Kaufman kertoo hauskassa artikkelissaan ”Fought Over Any Good Books Lately?”.

Kirjallisuuspiiri antaa mahdollisuuden tutustua myös sellaisiin teoksiin, joihin ei muuten tulisi tarttuneeksi. Tällaisia ovat monet klassikot tai vaikeaksi mielletyt kirjat. Yksi erikoisimpia, hauskimpia ja raivostuttavimpia teoksia on Laurence Sternen 1700-luvulla kirjoittama Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet, jonka luimme palapelimenetelmällä eli jokaisella osallistujalla oli yksi luku luettavana (ks. kuvia vanhasta painoksesta). Sterne käyttää tekniikoita, jotka sittemmin postmodernistit ovat ottaneet käyttöönsä: typografisilla piirteillä leikittelyä, kirjoitusprosessin ja kerronnan korostamista ja lukijan puhuttelemista. Viimeksi mainittu keino on ollut käytössä vuosisatoja, mutta Sternen kertoja pyytää lukijaa tekemään konkreettisia asioita: hän käskee huolimatonta lukijaa palaamaan takaisin ja lukemaan uudestaan edelliset sivut tai täyttämään hänen tyhjäksi jättämänsä kohdan tekstissä. Nykykirjailijoista muun muassa Lars Sund on käyttänyt tätä keinoa historiallisissa romaaneissaan: kertoja pyytää lukijaa milloin kiipeämään puhelinpylvääseen, milloin seisomaan päällään. Teksti voi siis aktivoida lukijan monella tavalla… Sundin teossarja oli muuten yksi lukupiirin suosikeista: luettavana oli vain Colorado Avenue, mutta suurin osa luki myös jatko-osat Puodinpitäjän pojan ja Erikin kirjan.

Lukupiirin voi perustaa kuka tahansa ja kokoontua voi missä tahansa. Hyviä vinkkejä saa muun muassa Lukupiirikirjasta (2010) ja Ann-Marie Cyrin ja Kellie M. Gillespien teoksesta Something to talk about. Creative booktalking for adults (2006). Lukupiirin lumo: kirjallisuudenopetuksen oppituokioita (2008) antaa vinkkejä yhteisöllisistä mentelmistä, joiden avulla innostaa lapset ja nuoret lukemaan.

Marita Hietasaari

Joulun odotukseen kirjastollamme on tänä vuonna kuulunut mm. Pyhännän joulukalenteriin osallistuminen. Pyhännän kirkonkylälle on kätketty 24 luukkua, joista osa on tapahtumia ja osa tehtäviä. Kirjaston portailla ja torilla oli joulunavaus 1.12. tiernapoikien esityksen ja joulupukin vierailun ja laulun merkeissä. Kirjaston tilat tuoksuivat ihanasti tuoreelle leivälle kun paikallisen maa- ja kotitalousseuran naiset olivat leiponeet ruisleipää ja myivät tuotteitaan kirjaston käytävillä. Joulunavausta vietettiin myös vanhustenkerhossa, jossa kirjaston väki luki jouluisia tarinoita ja piti tietokilpailua kirjan nimistä laulun ja kahvittelun lomassa. Kirjastossa on ollut kuntalaisille laatikko, johon voi jättää kirjeitä kunnan joulupukille. Fläppitaululle on voinut kirjoitella jouluisia terveisiä toisille pyhäntäsille. Kirjastolla pidettiin päivähoidon lapsille ja satutuntilaisille Muumilaakson joulu –lastenelokuva. Mukavaa tunnelmaa oli myös kirjaston väellä omissa pikkujouluissa kun askartelimme joulukortteja ja nautimme herkkuja. Tavastkengän lainausaseman pidettiin jouluilta ja pääkirjaston asiakkaille tarjoillaan vielä aatonaattona joululukemista glögin ja piparin kera.

Eilen oli Oulun eteläisen kirjastojen toinen yhteinen Genret kehiin -koulutus Haapaveden Opistolla. Opimme, miten tieteiskirjallisuuden ihmiskäsitys on muuttunut aikojen saatossa. Luennoitsija oli filosofian tohtori Markku Soikkeli. Tieteiskirjailijana hän julkaisee nimellä M.G. Soikkeli

Tieteiskirjallisuuden aiheet perustuvat teknologiaan, miten teknologia voi muuttaa elämäämme tulevai­suudessa. Markku Soikkelin mukaan tieteiskirjallisuus ei ole varsinaisesti tulevaisuus­kirjalli­suutta, koska teokset peilaavat niin hyvin kirjoittajan oman ajan teknistä kehittyneisyyttä ja yhteiskunnan tilaa. Markku Soikkeli havahdutti meitä luennolla tällä väitteellä: Vielä 1950-luvun tieteiskirjailijat olisivat varmasti pitäneet nykyajan ihmistä kyborgina, koska niin proteesinomaisesti ihmisruumiiseen ovat liittyneet korvalappustereot ja iPodit, sylimikrot, kännykät ja piilolinssit.  Kyberpunk perustuu tällaiseen intiimiin huipputeknologiaan. Tieteiskirjailijoita on kiinnostanut aina, miten ihmiskehoa voisi parantaa teknologian avulla: Robotti on keinotekoinen tekninen olio, joka ohjelmoidaan ihmisten tavoille. Kyborgilla on osin orgaaninen, osin keinotekoinen keho. Mutantilla on orgaaninen keho, mutta häneen suhtaudutaan oliona. Androidi on orgaaninen olio, joka on erehdyttävästi ihminen. Avatar on uusi subjekti, etiäinen tai uusi virtuaalihahmo toisessa maailmassa.

1960-luvulle asti tieteiskirjallisuus perustui paljolti insinööritieteille. Sitten huomattiin, ettei teknologia saa perustua vain koville tieteille:  tieteiskirjallisuuden popularisoima tieteenalojen kenttä laajeni geeniteknologiaan lisäksi kielitieteisiin (esim. J.R.R. Tolkien) ja ekologiaan (esim. Risto Isomäki). 1980-luvulla on tapahtunut selkeä muutos tieteiskirjallisuuden ihmiskäsityksessä ja kirjoittamis­tyylissä. Aiemmin science fiction:ia kirjoitettiin ihmetellen missä minä olen ja siitä lähtien mikä ihminen on.  Traditio alkoi Jules Vernestä 1800-luvulta, jolloin maapallo itsessään tarjosi vielä ihmeellisiä asioita, kuten teoksesta Matka maailman keskipisteeseen saamme huomata. 1980-luvulta lähtien aiheet nousivat ideoista, kuinka ihminen voi säädellä omaa evoluutiota ja edistystään. Ensin ihminen murtautui koneeseen ja sitten 1990-luvulta lähtien koneen ominaisuuksia liitettiin ihmishahmoon. Mielikuvissa testattiin ensin, kuinka robotti pystyy toimimaan moraalisesti äärioloissa ja valitsemaan oikein. Ihmisestä tehtiin lopulta yli-ihminen, joka hallitsi kaikkea ja saattoi valita sukupuolensakin.

Valitettavasti suurinta osaa Soikkelin vinkkaamista perusteoksista ei ole koskaan käännetty suomeksi tai aika on mennyt niistä jopa ohi. Klassikkokirjailijoihin Soikkelin mielestä edelleen kuuluvat Isaac Asimov – Ray Bradbury – Arthur C. Clarke. Suomalaisista listalle kuuluisi ylivieskalaissyntyinen, palkittu scifikirjailija Hannu Rajaniemi. Suomalaiseen scifikirjallisuuteen uppoutuminen kannattaa aloittaa Maarit Verrosen tai Johanna Sinisalon teoksista. Tieteiskirjailijat testaavat ideoitaan mielellään novellimuodossa, joista parhaat julkaistaan alan lehdissä, esimerkiksi Portissa, Tähtivaeltajassa ja Kosmoskynässä.

Uusimpia virtauksia tieteiskirjallisuudessa on Uuskumma, Slipstream, Steam punk (höyryvoimaan perustuvat anakronistiset maailmat) ja Finnish Weird, joka tunnistetaan maailmalla suomalaiseksi arktiseksi oudoksi. Hauskin termi oli kuitenkin Taajamascifi, jossa keskelle pohjoista maaseutua tupsahtaa jotain odottamatonta. Voisiko se olla kuukauden kuluttua pilvien reunalta havaittu ekoteknologinen Joulupukki? Jäädään odottamaan.

Oulaisten kaupunginkirjasto, Inga

Kirjastossamme syksy on aikaa, jolloin uudet ammattikorkeakouluopiskelijat saapuvat tutustumaan palveluihimme. Jokainen, joka on osallistunut kirjastoesittelyihin tai vetänyt niitä, tietää, että tilaisuus on vetäjän monologia, takkipäällä seisovien opiskelijoiden hikoilua ja ajatusten harhailua.

TietopalveluORIGOssa olemme ottaneet käyttöön ns. kefalonialaisen kirjastoperehdytyksen. Sen avulla kirjastoon tutustumisesta tulee hauskaa, opiskelijatkin puhuvat ja esittely sujuu kaikin puolin jouhevasti. Esittelyn avulla haluamme olla opiskelijalähtöisiä ja innostavia. Haluamme purkaa myyttiä siitä, että kirjastossa ei ole hauskaa. Ohjelma sopii niin isolle kuin pienellekin ryhmälle, se ei ole koskaan samanlainen ja silti siinä kulkee aina punaisena lankana informatiivisuus ja positiivisen kuvan antaminen kirjastosta.

Miten me sen teemme? Olemme valmistelleet PowerPoint-esityksen, johon kuuluu kaksikymmentä diaa ja kaksikymmentä kysymystä painettuna värikkäille lappusille. Kun opiskelijat tulevat tutustumaan kirjastoon, heille jaetaan kysymyslaput.  Kukin opiskelija kysyy vuorollaan oman kysymyksensä. Ryhmässä mietimme siihen vastauksia ja lopulta katsomme vielä dialta, tuliko kaikki oleellinen esille. Kysymysten avulla selviävät kirjaston aukiolot, sakkomaksut, henkilökunta, kokoelmapolitiikka, tilojen käyttö ja moni muukin käytännön asia.

Lisää tietoa kefiksestä saat esim. tästä: http://tietoarjessa.wikispaces.com/file/view/Morgan_Harkonen.pdf

Hannele Myntti

Muutama sananen minultakin eli olen Raili, toinen Nivalan kirjaston harjoittelijoista Haapaveden Opistolta.

Minua pyydettiin kirjoittamaan tähän minua lähellä olevasta aiheesta, nimittäin kirjastoautosta. Minun haaveenani kun on joskus valmistua kirjastoautokuskiksi.

Tämä onkin nyt jo toinen harjoittelu pyörien päällä, vaikka tietysti harjoitteluihini sisältyy muutakin, mutta nyt vain siis mietteitä autosta.

Miksi juuri kirjastoautoon, mikä siinä niin minua viehättää?

Pidän kyllä ns. pääkirjastotyöskentelystä, mutta jotenkin sitä on aina haaveena ollut päästä auton rattiin. Ehkä suurin syy on tielleni osuneet erittäin ihanat kirjastoautokuljettajat, joiden kanssa on voinut vaihtaa sanasen ja kirjat lapsuudesta lähtien.

Jo lapsena pihaamme pysähtynyt kirjastoauto oli viikon kohokohta. Sieltä sitten saaliiksi tulikin yleensä iso kassillinen kirjoja, joita luin taskulampunvalossa peiton alla yökaudet. Sama malli onkin jatkunut omien lapsieni kanssa, mutta toivottavasti niin, ettei taskulamppuja ole tarvittu.

Juuri nuo mieleenpainuvat kuljettajat asettavatkin sitten suuren paineen niskoilleni. Onko minusta samaan kuin noista lapsuuden ja aikuisuuden loistavista kuskeista, jotka ovat saaneet lukutoukan puremaan minua ja monia muita lapsia? Etenkin kun juuri nuo lapsuuden kokemukset edesauttavat aikuisuuden lukemisen jatkumiseen.

Olisiko lapsuuden muistot ainoa syy kirjastoautokuljettajaksi haaveilulle?  Lähes yhtä suuri syy on se, että kirjastoautotyö on itsenäistä ja vastuullista, mutta niin asiakasläheistä ja palkitsevaa. Lainaajakontaktit ovat paljon yksilöllisempiä ja lainaajakunnasta voi saada melkein perheen.  Joillekin lainaajille kirjastoautokäynti voi olla jopa viikon ainoa kontakti toiseen ihmiseen. Silloin vaaditaan kuljettajalta paljon: huomata juuri se ihminen ja vaihtaa ajatuksia kirjoista tai vaikka vain päivien kulumisesta. Kiire ei saa näkyä.

Mikä se onkaan sen mukavampaa, kun lainaaja kirjan autoon palauttaessaan sanoo, että etsisitkö seuraavankin kirjan, kun edellinen oli niin hyvä tai kun kaupassa käydessä asiakkaat tervehtivät sinua kuin parempaakin tuttua. Tämä aiheuttaakin suuret paineet oppia tuntemaan lainaajakuntansa, että voi palvella heitä heidän arvoisella tavalla ja aineistolla, niin lapsia, nuoria, aikuisia kuin vanhuksia.

Saappaat ovat suuret, mutta toivottavasti joskus kasvan niihin.

Terveisiä ratin takaa!

Olen Krista Lähdemäki Haapaveden Opistolta ja harjoittelen Nivalan kirjastossa seuraavat neljä viikkoa. Tällä viikolla Nivalassa on vietetty koulujen kulttuuriviikkoa ja niinpä päivät ovat kuluneet esim. tiedonhaun ja satutuntien parissa. Vipinää ja vilskettä on siis riittänyt koko viikon ajan. J

Saimme toisen harjoittelijan, Railin, kanssa pitää kolme satutuntia ja mukavaahan se oli! Ja erityisesti lapset tykkäsivät. Vähän jännitti molempia, kun näytöstä oli kyse, mutta onneksi selvisimme siitä hengissä ja yksi osa näyttöä on nyt suoritettu!

Ensi viikolla sama meno jatkuu, kun Nivalassa on juhlaviikko kirjastolaitoksen täyttäessä 150 vuotta sekä koululaitoksen täyttäessä 130 vuotta. Niinpä kirjastossa kahvitetaan nivalalaisia ja kouluissa kahvitetaan oppilaat. Tässäkin saamme Railin kanssa olla mukana J Mutta onneksi aika ei käy tylsäksi eikä todellakaan tarvitse pyöritellä peukaloita ;)

On ollut mukava huomata täällä Nivalan kirjastolla, että ilmapiiri on mukava ja lämmin. Harjoittelijat on otettu vastaan hyvin ja olen saanut tehdä ihan kaikkea mitä olen halunnutkin tehdä/oppia. Kiitos siitä kirjaston väelle! On tietysti asioita ja tehtäviä mitä on ihmetellyt, mutta toisaalta jokainen kirjasto tekee tyylillään ja sen mukaan tehtävät tehdään. Toivotaan, että loppu harjoittelu menee yhtä hyvin kuten tähän mennessä ja vipinä sekä vilske jatkuu samanlaisina!

Iloisia syyspäiviä kaikille tasapuolisesti!

Nivalan Kirjasto, Krista Lähdemäki

Terveiset hiekkaisesta Kärsämäen kirjastosta. Hiekkaisesta siksi, että kirjaston pihapiiriin avattiin äskettäin uusi lasten leikkipuisto! Leikkipuistossa on riittänyt leikkijöitä koko koululaisten syyslomaviikoksi. On oikein mukavaa, että välillä käydään kirjastossa lämmittelemässä ja vähän huilaamassa. Puistosta kantautuva hiekkamäärä on aikamoinen, mutta sehän lähtee pois ihan vaan lakaisemalla.

Pyyntö elämäni ensimmäisestä blogitekstistä... Tyhjän ruudun kammo valtaa mieltä. Mistähän sitä kirjoittaisi? No jos Kalajoesta, kirjastoista, kirjoista ja vähän blogikirjoittamisestakin. Näistä aineksista pitäisi syntyä keitos, josta löytyy pientä purtavaa niin kirjastoväelle kuin muillekin blogia lukeville.

Jos on perinteinen kirjastolaitos yleisestikin murroksessa, niin kalajokisilla kirjastolaisilla ja asiakkailla on muuttunut hiljattain muutakin. Himangan kirjasto siirtyi vuoden 2010 alussa kuntaliitoksen myötä osaksi Kalajoen kaupunginkirjastoa, ja vuosi sitten syksyllä kirjasto sai  myös kaksi uutta kirjastonhoitajaa, Aino-Marjan ohjastamaan Himangan kirjastoa ja allekirjoittaneen puolestaan muun muassa kokoelmatyötä ja lasten ja nuorten kirjastotyötä pääkirjastoon tekemään. Vuosi on nyt vierähtänyt Kalajoella; työrupeamani alkoi Kalajoen Ilona-seminaarilla ja uusi vuodenkierto alkoi puolestaan Haapajärven Ilonasta. Kiitokset vaan haapajärvisille mukavasta päivästä!

Aika monessa tuntemassani kirjastossa ovat säästötoimet menossa, ja tämä on näkynyt jo kirjaston arjessa muun muassa aukiolotuntien vähenemisenä. Silti olen ilokseni saanut huomata, että kirjastot tästä huolimatta jatkavat uutterasti kehittämistyötä ja että myös Kalajoella ja Oulun eteläisen alueella on menossa projekteja, kehittämishankkeita tms. kirjastopalvelujen parantamiseksi. Kalajoen kirjastossakin viime vuosien kehittämis- ja ideointityö näkyy konkreettisesti käytännön kirjastotyössä monella tapaa, esimerkiksi seniori-ikäisille suunnattuna Kirja ystävälle kirjastosta -palveluna ja Maahanmuuttajat Tiekön asiakkaina -hankkeen tuloksena syntyneinä erikielisinä kirjastoesitteinä, joista olen jo minäkin ehtinyt ainakin unkarin- ja bulgariankielisiä työssäni hyödyntämään.

Melko nuorena työntekijänä ja etenkin nyt uuden työn hiljattain vastaanottaneena ja tätä ennen työhaastatteluissa käyneenä sitä on joutunut miettimään usein myös sitä, minkälaista työntekijää kirjastot tarvitsevat tulevaisuudessa - tai että kaivataanko tiedon ja elämystenkin digitalisoituessa meitä kirjastotyöntekijöitä ja fyysisiä kirjastotiloja ylipäänsä enää, ainakaan läheskään samassa määrin kuin nyt. Näihin kysymyksiin löytyy kiinnostavia pohdintoja muun muassa Näkemyksiä tulevaisuuden kirjastomaisemista -julkaisusta, jossa eri kirjastoammattilaiset ottavat kantaa siihen, minkälainen voisi olla kirjastomaisema vuonna 2035.  Tässä muuten yksi kiinnostava lukuvinkki kirjastolaisille, jos ette ole vielä tutustuneet!

Helsingin kaupunginkirjaston johtajan Maija Berndtsonin sanoin tulevaisuudessa työntekijöiden rekrytoinneissa painottuvat kommunikaatiokyky, palveluhalukkuus, yleissivistyksen taso sekä kirjastoaatteen sisäistäminen. Eduskunnan ja Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen kirjastoissa johtotehtävissä vaikuttanut Kimmo Tuominen puolestaan mieltää kirjoituksessaan tulevaisuuden fyysiset kirjastot tiloina, joita tarvitaan mahdollistamaan paitsi kohtaaminen ja elämyksellisyys myös nykyisenkaltainen hiljentyminen ja keskittyminen. Ei kuulostaa sittenkään kovin lohduttomalta, eihän?

Vaikka työtehtävät kirjastossakin tulevaisuudessa osin varmasti muuttuvat, ainakin yksi tehtävä todennäköisesti pysyy ja vahvistuukin, nimittäin luku-, katselu- tai kuunteluvinkkien antaminen. Päätinpä siis minäkin antaa panokseni tässä, kahden sarjakuvan ja kahden runoteoksen muodossa.

Lähiaikoina lukemistani sarjakuvista tutustumisen arvoisia ovat ehdottomasti Kati Närhin Saniaislehdon salaisuudet ja espanjalaisen Paco Rocan Ryppyjä. Närhin teos on sekä nuorille että aikuisille sopiva humoristinen ja arvoituksellinen tarina mummonsa kanssa asuvasta orpotyttö Agnesista, joka tutkii teoksen sivuilla asuinkaupunkinsa mysteerejä ja samalla myös etsii selitystä vanhempiensa selvittämättömälle kuolemalle.  Rocan Ryppyjä taas on koskettava ja tragikoominenkin kuvaus vanhainkodin arjesta ja sen persoonallisista asukkaista. Kummassakin sarjakuvassa on mieleenpainuva kuvitus, kiinnostavia henkilöhahmoja ja teemoja sekä mukaansatempaavia juonenkäänteitä - näillä elementeillä vähän sarjakuvia lukenutkin koukuttui melko helposti.

Runojen puolelta haluan vinkata Pekka Tuomikosken toimittaman Suomalaiset klassikkorunoilijat ja heidän koskettavimmat runonsa -kokoelman sekä Nils-Aslak Valkeapään Kevään yöt niin valoisat -kokoelman. Ensimmäinen teos on sekoitus kiinnostavia tarinoita runoilijoista ja joukosta tunnettuja sekä vähän tuntemattomampia runoja, ja kokonaisuuden kruunaa kirjan tunnelmaan sointuva luontoaiheinen kuvitus. Nils-Aslak Valkeapään Kevään yöt niin valoisat sopii erityisesti saamelaiskulttuurista ja pohjoisesta ja saamelaisesta luonnosta ja sielunmaisemasta kiinnostuneille, mutta suosittelen lämpimästi kyllä muillekin.

Voisi oikeastaan sanoa, että minä ja sarjakuva ja runous olemme löytäneet toisemme uudelleen vuosien tauon jälkeen, ja siksi halusin myös tässä nostaa sarjakuvia ja runoja esille. Syksy on aikaa, jolloin moni aloittaa jotain uutta, ja minä päätin vuosi sitten syksyllä muokkailla omia lukutottumuksiani uusiksi: vuoden kuluessa innostus on kyllä vähän hiipunut, mutta jotain pientä silti jäi tästä elämään. Runoudessa ja sarjakuvassa on muuten sekin hyvä puoli, että ovat ainakin näennäisesti nopeasti luettavia kirjallisuudenlajeja - kiva ominaisuus tässä nykymaailman kiireessä ja hyörinässä. Joka tapauksessa virkistävää lukea välillä muutakin kuin mitä perinteisesti on tottunut lukemaan. Kannattaa kokeilla! Ehkäpä tästä voisi tehdä jokasyksyisen perinteen. Kenties tänä syksynä sitten scifin tai kauhun kimppuun…

Nyt on sitten elämäni ensimmäinen blogiteksti kasassa. Ihan mukavaahan tätä oli lopulta kirjoitella -  jospa rohkaisisi myös muita uusia bloginkirjoitussorvin ääreen. Toivotaan kovasti! 

Kaikille inspiroivaa ja tunnelmallista kirja- ja kirjastosyksyä toivottaen,

Anne Kalajoen kaupunginkirjastosta

 Tänään aloitimme Lempikirja-näyttelyn, johon kerätään kirjaehdotuksia sekä asiakkailta että kirjaston henkilökunnalta. Lempikirjoja on näytteillä omalla pöydällään, ja lainaustiskillä sekä näytepöydällä on lappuja joissa voi perustella valintansa ja ehdottaa kirjaa.

Valitsin lempikirjakseni Jan Lööfin ”Vaarini on merirosvo”-kuvakirjan joka minulla oli lapsena omana. Kirja on seikkailukertomus pojasta ja vaarista, jotka matkustavat seikkailemaan merirosvolaivalla. Luettuani kirjan nyt uudestaan pidin siitä edelleen, koska tarina on jännittävä ja päähenkilöt sympaattisia. Erityisen hauska kirja on lasten kanssa ääneen luettuna!

Syysterveisin,

Milla-Maria Koskela

Olen Elina Nurkkala ja teen vuorotteluvapaan sijaisuutta Alavieskan kirjastossa. Valmistuin viime jouluna Oulun ammattikorkeakoulusta kirjastoalan tradenomiksi. Olin onnekas, sillä pääsin heti kiinni työelämästä, sillä keväällä minua työllisti Alavieskan ja Sievin kirjastojen yhteinen kirjavinkkausprojekti. Kävin vinkkaamassa 0-4-luokkalaisille lapsille kaikissa Alavieskan ja Sievin kouluissa. Jokaisessa luokassa vierailin 2 kertaa. Ensimmäisellä kerralla vinkkasin kaunokirjoja ja lapset saivat myös tehdä kirja-aiheisia tehtäviä sekä äänestää parasta kirjan kantta. Toisella vierailukerralla vinkkaus vuorossa olivat tietokirjat sekä jokainen lapsi sai piirtää oman runoräsymaton. Projektiin kohderyhmään kuuluivat myös päiväkoti-ikäiset, joille järjestin yhdistetyn vinkkaus/nukketeatteri satutunnin. Kesäkuusta lähtien olen työskennellyt Alavieskan kirjastossa.

Alavieskan kirjaston takahuoneen pöydänaluset ja käytävät ovat kesän aikana täyttyneet kirjalaatikoista. Someronkylän sivukirjasto sulki ovensa toukokuussa, samalla kun Alavieskan viimeinen sivukylän koulu lakkautettiin. Olen itse kotoisin Someronkylältä ja tämä pieni sivukirjasto oli tärkeässä osassa lapsuudessani. Siellä kirjastossa kävin kahdesti viikossa. Minulla oli aina kirjastossa mukana pieni sininen vihko, jonne olin kerännyt lehdistä mielenkiintoisten kirjojen nimiä. Vihkon kanssa sitten kävin varaamassa ja toivomassa näitä kirjoja hankittavaksi.  Minulla on edelleen tallessa pieni pahvinen kirjastokortti, jonka kolminumeroisen asiakasnumeron muistan edelleen J. Haikeutta on siis minulla ilmassa sekä kyläkoulun että sivukirjaston lakkauttamisen vuoksi.

Someronkylältä tuodut kirjat olen osin siirtänyt koulukirjastoon Alavieskan yhtenäiskoululle. Useat kirjat on myös sijoitettu pääkirjastoon tai varastoon, ja osa kirjoista on mennyt poistomyyntiin. Heinäkuusta lähtien olemme myyneet paljon lasten- ja nuortenkirjoja kirjaston aulassa. Kauppa on käynyt mukavasti ja on hienoa, että kirjat ovat löytäneet uuden kodin.

Syksyn saapuminen näkyy myös kirjaston arjessa. Koululaiset saapuvat koulupäivän päätteeksi tietokoneille, koulukirjasto avautui, kirjapaketit suurenevat ja syksyn ajankohtaiset näyttelyt, kuten sienikirjat on jälleen nostettu esille. Kesän aikana laitoin kirjanäyttelyn aiheesta ”Suomalaista maalaisromantiikkaa”. En ole kuitenkaan vielä raaskinut näyttelyä purkaa, sillä moni asiakas tulee tämän hyllyn luota pois usea kirja kainalossaan. Usein meillä työntekijöiltä kysytäänkin kevyttä romantiikkaa luettavaksi. Tällöin tämä hylly palvelee hienosti tätä tarkoitusperää.

Paljon touhua on siis kuulunut Alavieskan kirjaston kesään.
Näin lopuksi haluankin toivottaa kaikille oikein hyvää syksyn odotusta !

Elina